Omaa intohimoa etsimässä

Luovuuden ja teknologian risteyskohdassa

Omaa intohimoa etsimässä

Luovuuden ja teknologian risteyskohdassa

Tämä Logitech MX:n #WomenWhoMaster-sarjan uusi osa tuo yhteen kaksi teknologia-alan poikkeuksellisen luovaa johtajaa, joilla on paljon sanottavaa intohimosta ja luovuudesta alalla. Marija Musja on Empowerment Labin perustaja ja toimitusjohtaja. Se on Sveitsissä sijaitseva start-up, joka opettaa tytöille teknologiataitoja ja ohjaa heitä teknologia-alan töihin heitä kiinnostavien asioiden perusteella. Nikita Washington on vanhempi UX-suunnittelija ja julkinen puhuja New Yorkista. Hän sanoo, että jos kuulet teknologian kutsun, vastaa siihen, vaikka taustasi olisikin epätavallinen (tai erityisesti juuri silloin). Mutta yllättäen kumpikaan ei aloittanut uraansa teknologian parissa. He eivät koskaan opiskelleet matematiikkaa, tekniikkaa tai tietojenkäsittelytiedettä, eikä kumpikaan noussut teknologia-alan johtotehtäviin tavallista reittiä. Marija työskenteli voittoa tavoittelemattomissa organisaatioissa ja Nikita oli opettaja lukiossa. Molemmat kuitenkin havaitsivat monia voimaannuttavia mahdollisuuksia, joita teknologia voisi tarjota sekä heille että tytöille ja naisille yleisesti. Kuten Nikita sanoo, heidän polkunsa teknologia-alalle sisälsi paljon mutkia ja käänteitä. Intohimo kuitenkin piti heidät oikealla tiellä.

  

Marija Musja puhuu tapahtumassa

K: Miten saat nuoret tytöt innostumaan teknologiasta?

Marija Musja: Avain siihen, että tytöt innostuvat todella digimaailmasta, on vedota heidän luovuuteensa. Prosessimme alkaa hauskalla, tutkimuksiin perustuvalla soveltuvuuskyselyllä, joka auttaa tyttöjä tunnistamaan heitä kiinnostavat asiat. Ehkä he ovat erityisen kiinnostuneita kertomaan tarinoita, työskentelemään merinisäkkäiden kanssa tai johtamaan myymälää.

Sen jälkeen sovelluksemme tarjoaa useita upeita teknologiaan liittyviä uramahdollisuuksia, jotka liittyvät näihin kiinnostuksen kohteisiin. Tytöille tarjotaan valikoima verkkokursseja, jotka antavat heille mahdollisuuden kokeilla tarvittavia digitaitoja. He alkavat nähdä yhteyksiä näiden teknologiataitojen ja heitä kiinnostavien asioiden välillä, ja tämä vetää heitä puoleensa.

K: Olet perustanut start-up-yrityksen, Empowerment Labin. Mikä inspiroi sinua ottamaan tämän suuren askeleen, ja millainen kokemus se on ollut?

Marija Musja: Tytöt, joita tapasin, eivät nähneet mitään yhteyttä elämänsä ja digiteknologiauran välillä. Olin kuitenkin vakuuttunut siitä, että jos he tietäisivät vaihtoehdoista ja voisivat kokeilla erilaisia työkaluja, he löytäisivät mahdollisuuksia, jotka sopisivat yhteen heitä kiinnostavien asioiden kanssa. Tämä vakaumus ajoi minua eteenpäin ja sai minut perustamaan Empowerment Labin.

Organisaation luominen ja omien ideoideni toteuttaminen on ollut yksi palkitsevimmista kokemuksista, joita voin kuvitella. Olen oppinut, että jos sinulla on visio jostakin uudesta, luota itseesi, koska kukaan ei tiedä sinua paremmin, mitä voit saada aikaan.

Herättämällä tyttöjen kiinnostuksen teknologia-alan uramahdollisuuksia kohtaan luomme maailmaa, jossa innostuneet ammattilaiset voivat toteuttaa itseään.

Nikita Washingtonin muotokuva

Myös keskustelumme Nikita Washingtonin kanssa osoittaa, kuinka intohimo ja motivaatio saivat hänet siirtymään opetusalalta suunnitteluun, ja kertoo hänen kokemuksistaan mustana transnaisena.

K: Miten päädyit teknologia-alalle? Kiinnostiko se sinua jo lapsena?

Nikita Washington: Ei, halusin opettajaksi. Olin sellainen lapsi, jolla oli paljon mielikuvitusystäviä, joten keräsin vanhoja oppikirjoja ja opetin kuvitteellisille oppilaille esimerkiksi lukemista, matematiikkaa ja historiaa. 

Suoritin kandidaatin ja maisterin tutkinnon kasvatustieteissä ja toimin opettajana 10 vuotta. Teknologia, erityisesti oppimisteknologia, kuitenkin veti minua puoleensa. Tutkin kaikkia erilaisia työpaikkoja teknologia-alalla ja totesin, että UX-suunnittelu oli loistava vaihtoehto, koska se oli luovaa työtä. Päädyin suorittamaan sertifikaatin Design Lab -koulutuksessa, ja sitten minut palkattiin Ally Financialille Senior UX Designeriksi.

Teknologiauralle on niin monia erilaisia reittejä, ja ihmiset päätyvät alalle omalla ainutlaatuisella tavallaan – ei ole yhtä oikeaa polkua.

K: Olet myös johtaja voittoa tavoittelemattomassa Out in Tech -järjestössä. Miksi tämä tärkeää sinulle ja työsi kannalta?

Nikita Washington: Out in Tech on teknologia-alan suurin kansainvälinen LGBTQ+ -järjestö, jossa on yli 45 000 jäsentä. Johdan järjestön trans- ja muunsukupuolisia edustavaa kanavaa. Mustana transnaisena ja entisenä opettajana jaan mielelläni tarinaani ja osoitan ihmisille, että on täysin mahdollista päästä teknologia-alalle riippumatta siitä, kuka olet tai mistä tulet.

Marija ja Nikita ovat molemmat huomanneet, että teknologia voi tuoda uusia mahdollisuuksia ja muuttaa elämää. Nyt entinen juristi ja entinen opettaja pyrkivät tarjoamaan samoja mahdollisuuksia nuorille naisille, jotka (kuten hekään) eivät ole koskaan haaveilleet urasta teknologiassa. Heidän tavoitteenaan, kuten Marija asian ilmaisee, on luoda maailma, jossa innostuneet ammattilaiset voivat toteuttaa itseään. Ei ole väliä, mistä aloitat, sillä intohimo ja luovuus voivat ohjata sinua menestyksen polulle.

Lue Marijan ja Nikitan haastattelu kokonaan klikkaamalla tästä.

Ota yhteyttä Marijaan LinkedInin ja Twitterin kautta. Saadaksesi lisätietoja hänen työstään, joka ohjaa tyttöjä teknologian pariin, käy Empowerment Lab -sivustolla. Voit ottaa yhteyttä Nikitaan LinkedInin kautta tai vierailla hänen sivustollaan saadaksesi lisätietoja siitä, kuinka hän siirtyi opetusalalta teknologian pariin mustana transnaisena.

Women Who Master nostaa valokeilaan naisia, jotka ovat antaneet poikkeuksellisen panoksen STEM-aloille. Sarjan tavoite on osoittaa kunnioitusta heidän työlleen, innostaa tulevia johtajia ja auttaa kaventamaan sukupuolten välistä kuilua teknologia-alalla.